Ilmoitustaulu

24 artikkelia

Viimeisimmät uutiset

Demokratiakasvatuksen pilottikokeiluista kirja

Opetushallitus on julkaissut teoksen Hyviä toimintatapoja osallistumisen toteuttamiseen peruskouluissa, johon on koottu yhteen kokemuksia Opetushallituksen rahoittamasta peruskoulujen demokratia- ja ihmisoikeuskasvatuksen pilottihankkeesta lukuvuonna 2022-2023. Mukana myös opettajankoulutuksen näkökulmaa. Olimme opiskelijoiden kanssa mukana muutamissa hankkeissa ja niihin liittyvistä ajatuksista voit lukea myös […]

Demokratia- ja ihmisoikeuskasvatus Suomessa – Tilannekuva 2023

Ensimmäinen kokonaiskuva demokratia- ja ihmisoikeuskasvatuksesta Suomessa on nyt julkaistu. Se toteutettiin Nuoristotutkimusseuran koordinoimana, yhteisyössä Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulun kanssa. Opettajankoulutuksen osalta demokratia- ja ihmisoikeuskasvatuksen sisällöt vaihtelevat huomattavasti yksiköittäin ja erot voivat olla hyvinkin suuret. Tämä on ongelmallista, kun […]

Demokratiakasvatuspilotit käynnissä

Opetushallitus on koordinoinut demokratia- ja ihmisoikeuskasvatus pilottihankkeita perusopetuksessa ja me olemme olleet mukana niissä, erityisesti Porvoossa ja Kemissä. Helmikuu oli näiden kannalta erityisen aktiivista aikaa ja voit lukea yhteistyöstämme muun muassa Lapin Kansasta. Pilottihankkeista tulossa myös julkaisu toukokuussa, mutta siitä […]

Digidemo valmis pelattavaksi

Iitin kunnan ja Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen kanssa yhteistyössä toteutettu Digidemo-hanke on valmis. Hankkeessa rakennettiin viisi kokonaisuutta, episodia, jotka on suunnattu lukiokoulutukseen. Episodit yhdistävät lukion laaja-alaisia tavoitteita, yhteiskunnan eri tasoja sekä demokratiakulttuurin eri kompetensseja. Löydät kokonaisuuden osoitteessa digidemo.fi. Pelin imuun pääset […]

Lisää luovaa demokratiaa kouluihin ja opettajankoulutukseen

Demokratian luonteeseen kuuluu sen jatkuva kehittäminen ja luova uudistaminen niin, että demokratiasta tulee kansalaisten omaa aktiivista toimintaa. Tätä kehitettiin eurooppalaisessa Erasmus+ projektissa ReImagining Creative Democracy (ReCreaDe) vuosina 2018-2021, johon myös Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitos osallistui. Hankkeen tulokset on nyt julkaistu kirjana. […]

Idemo-hankkeen tulokset julkaistu

Ämnesövergripande pedagogik i det nya gymnasiets verksamhetskultur -hankkeen, jossa Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitos vastasi lukioiden demokratiakasvatuksen kehittämisestä, loppuraportti on julkaistu. Se sisältää runsaan kattauksen konkreettisia demokratikasvatuksellisia kokeiluita sekä erilaisia näkökulmia niin demokratikasvatukseen kuin oppiainerajat ylittävään oppimiseen täältä.

Lupaus paremmasta

Koulun ja demokratian välistä suhdetta eri näkökulmista tarkasteleva teos Lupaus paremmasta. Demokratia ja koulu Suomessa (Into Kustannus) on ilmestynyt. Kirja tarjoaa aiheesta kiinnostuneille erilaisia näkökulmia teoreettisista perspektiiveistä koulukokeiluihin. Tutustu lisää täältä.

Kasvatus ja aika -lehden demokratianumero

Loppuvuodesta 2021 ilmestynyt Kasvatus ja aika -lehden numero on teemanumero, jonka aiheena on kasvatus ja demokratia. Lehdessä on laaja kattaus myös Jyväskylän yliopiston tutkijoiden kirjoituksia. Jos et ole vielä tutustunut, siirryt lehteen kätevästi täältä.

Oikeus oppia -seminaarin tallenteet katsottavissa

Marraskuun alun Oikeus oppia -seminaarin tallenteet on nyt katsottavissa. Demokratia- ja ihmisoikeuskasvatuksen kehittämistä koskevassa tilaisuudessa Anna Mikander ja Liisa Männistö avaavat ohjelman yleisiä tavoitteita. Paneelikeskustelussa Anu Gretschel, Matti Rautiainen ja Aale Päivinen pohtivat, miten demokratia ja ihmisoikeudet tuodaan koulujen arkeen?

Ruusupuisto tutkii ja keskustelee demokratiasta 7.12. klo 13-14

Joulukuun Ruusupuisto tutkii ja keskustelee -tilaisuudessa keskustellaan kasvatuksen ja demokratian välisestä suhteesta. Demokratia ja kasvatus ovat erottamaton pari, mutta kuinka demokratiakasvatuksella menee? Näkökulmia avaavat väitöskirjatutkija Sari Hietamäki, yliopistonlehtori Olli-Pekka Moisio, yliopistonopettajat Riitta Tallavaara ja Mikko Hiljanen sekä luokanopettajaopiskelijat Emma Kola ja Jimi Rytkönen. Tilaisuuden puheenjohtajana toimii Matti Rautiainen opettajankoulutuslaitokselta. Ilmoittaudu […]

Kasvatustieteen päivät 25-26.11.2021

Älä unohda ilmoittautua marraskuun perinteisille Kasvatustieteen päiville. Yhdessä teemaryhmistä – Demokratian ja kasvatuksen suhde uusin silmin – paneudutaan demokratian ajankohtaisiin tutkimuksiin. Teemaryhmässä käsitellään uudistavia näkökulmia demokratian ja kasvatuksen kytkösten ja jännitteiden tarkasteluun.

Tietosuojailmoitus – Kestävät yhteisölliset elämäntavat (aineenopettajakoulutus)

Kuvaus henkilötietojen käsittelystä tieteellisessä tutkimuksessa (tietosuojailmoitus EU (679/2016) 13, 14, 30 artikla)                                                                                                                 Kestävät yhteisölliset elämäntavat -tutkimuksessa käsiteltävät henkilötiedot Kestävät yhteisölliset elämäntavat -tutkimuksen tieteellisenä tavoitteena on tarkastella ensimmäisen vuoden aineenopettajaopiskelijoiden käsityksiä ja asenteita kestävästä elämäntavasta ja sen saavuttamisesta sekä muutosta, […]

Kestävät yhteisölliset elämäntavat

Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa alkoi elokuussa Kestävät yhteisölliset elämäntavat -hanke. Se on toimintatutkimuksellinen projekti, jossa kehitetään tiedekuntamme toimintakulttuuria kestävän elämäntavan, osallisuuden ja demokratian hengessä. Mieluusti teemme tämänkin tiimoilta yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Mikko Hiljanen toimii ryhmämme yhteyshenkilönä.

Tietosuojailmoitus – Kestävät yhteisölliset elämäntavat

Kuvaus henkilötietojen käsittelystä tieteellisessä tutkimuksessa (tietosuojailmoitus EU (679/2016) 13, 14, 30 artikla)                                                                                                                 Kestävät yhteisölliset elämäntavat -tutkimuksessa käsiteltävät henkilötiedot Kestävät yhteisölliset elämäntavat -tutkimuksen tieteellisenä tavoitteena on tarkastella ensimmäisen vuoden luokanopettajaopiskelijoiden käsityksiä ja asenteita kestävästä elämäntavasta ja sen saavuttamisesta sekä muutosta, […]

Derbystä ja demokratiakasvatuksesta

Derbyn opettajat Mikko Hiljanen ja Riitta Tallavaara sekä opiskelijat Milla Hytinkoski ja Eero Kokkarinen vierailivat Uutta luova asiantuntijuus -podcastissa ja keskustelivat demokratiakasvatuksesta. Kuuntele jakso ja tutustu samalla paremmin siihen, kuinka demokratiakasvatusta on kehitetty Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksella. Jakson pääset kuuntelemaan täältä.

Päättäjät – Demokratiapeli

Nyt on aika pelata kuntalaisille mahdollisimman paljon hyvinvointia. Ja se onnistuu juuri ilmestyneen Päättäjät -demokratiapelin avulla. Peli sopii monenlaiseen oppimiseen, eikä hauskuus/pelitaktikointi/kilpailu voitosta ole poissuljettuja osia pelikokemusta. Päinvastoin! Tutustu peliin lisää täällä ja askartele itsellesi oma kokonaisuus. Tai tilaa valmis […]