Demokratia- ja ihmisoikeuskasvatuksen teoriaa

Miten demokratia- ja ihmisoikeuskasvatus voivat tukea toisiaan?

Demokratiakasvatuksen lähtökohdaksi voi katsoa opettajuuteen, pedagogiseen toimintaan ja koko kasvatukseen liittyvien arvojen ja asenteiden jatkuvan tarkastelun. Olennaista on pyrkimys kriittiseen refleksiivisyyteen, niin opettajien kuin oppilaidenkin osalta. Vuorovaikutuksellisen maailmantutkailun kautta luodaan perspektiiviä kulttuurisiin itsestäänselvyyksiin ja normeihin. Ideana on istuttaa oppilaisiin taito ja halu tarvittaessa haastaa niin itseään kuin vallitsevaa toimintakulttuuria. Demokratiakasvatuksen avulla pyritäänkin irtaantumaan nykyisistä, historiallisesti muotoutuneista koulutuksen ja oppimisen rutiineista. Demokratiakasvatuksen tavoitteena on näin ollen pyrkiä katsomaan maailmaa entistä avoimemmin, jotta uusien, monipuolisten sekä kestävien vaihtoehtojen näkeminen tulee mahdolliseksi.

Demokratiakasvatus ei kuitenkaan rajoitu ainoastaan yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja aktiivisuuteen kasvattamiseksi tai konkreettisiksi ”demokratiateoiksi.” Vaikka esimerkiksi äänestyskäyttäytyminen on edustuksellisissa demokratioissa merkittävä kansalaistaito, demokratiakasvatus tulee ymmärtää laajemmin, koko kasvatuskulttuurin taustalla vaikuttaviksi päämääriksi ja arvoiksi. Tällaisia ovat esimerkiksi eettis-moraaliset tavoitteet kuten pyrkimys tasa-arvoon ja solidaarisuuteen. Näin demokratiakasvatus linkittyykin keskeisesti ihmisoikeuksia kunnioittavaan opetukseen. Didaktisesti tämä tarkoittaa esimerkiksi dialogisuuden ja oppilaslähtöisyyden nousemista pedagogisen toiminnan keskiöön.

Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille ihmisille. Niiden perustana on YK:n ihmisoikeuksien julistus, jonka mukaan kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Ihmisoikeuksia kunnioittavassa kasvatuksessa esiintyykin voimakkaana pyrkimys karsia ulossulkemista. Ajatus pohjautuu siihen, että ihmisyyteen itsessään liitetään tänä päivänä tasavertaisuus ja tasa-arvo kaikkien ihmisten kesken. Tämä arvo on rikkomaton eikä sitä saa sivuuttaa kasvatustilanteessa tai muulloinkaan opettajan tai kenenkään muun toimesta. Yhtäläisesti nykymaailmassa monikulttuurisuuskasvatus ja yhä polttavimmiksi käyvät globaalit kysymykset ovat nousseet olennaiseksi osaksi ihmisoikeuskasvatusta.

Ihmisoikeuskasvatuksen ja demokratiakasvatuksen tulisi tukea toisiaan ja jäsentyä eheäksi kokonaisuudeksi. Tällaisessa tilanteessa voidaan nähdä, että opetuksen arvopohjana toimii yhteisöllisyys, joka kunnioittaa jokaisen ihmisen itseisarvoa. Ihmisoikeuksia kunnioittava demokraattinen kasvatus mahdollistaa jokaiselle yksilölle mahdollisuuden tulla kuulluksi ja nähdyksi. Se ei pakota opiskelijoita normatiivisiin muotteihin vaan pyrkii edistämään jokaisen hyvinvointia. Tämä ei silti tarkoita kaikkien arvojen ja toimintatapojen mielivaltaista esiintymistä. Kun kasvatuksen pohjalla elää ajatus siitä, että jokaisen hyvinvointi on tärkeää, se auttamatta tarkoittaa, ettei kaikkien yksilöllisiä haluja ja tarpeita voida täysin tyydyttää. Solidaarisen elämäntavan kannalta tärkeintä on toimiva kokonaisuus. Näin ollen tärkeäksi nousee kyky oppia ymmärtämään erilaisia tulokulmia ja tapoja nähdä maailma sekä pyrkiä luomaan maailmankuvaa laajentavia siltoja. Tällaisten päämäärien saavuttamisessa taito tehdä kompromisseja ja pyrkimys kaikkia kunnioittavaan dialogiin nousevat tärkeiksi.

Lisää

 

Demokratia- ja ihmisoikeuskasvatuksen keskeisiä periaatteita

Alla esitellään lyhyesti DIO-kasvatuksen osalta tärkeänä pidettyjä toimintamalleja. Esiteltävät ilmiöt tulee nähdä ennemmin kasvatusta ohjaavina filosofisina käytänteinä kuin jäykästi tulkittavina didaktisina malleina. Olennaista lukukokemuksen kannalta on myös ymmärtää, että esiteltävät toimintatavat ovat limittäisiä ja toinen toisiaan täydentäviä. Näin ollen ne tulee ymmärtää kokonaisuutena, eikä selkeästi itsenäisinä osioina. Jokaisen toimintamenetelmän alla on lyhyt kuvaus sen perusperiaatteista sekä keskeisistä kehittelijöistä maailmalta ja Suomesta. Esitellyt ilmiöiden kehittäjät ovat alansa ehdottomia asiantuntijoita. Olemme lisäksi listanneet näiden henkilöiden keskeisimmät teokset.

 

Kommunikatiivinen/Dialoginen opetus

Dialogisessa opetuksessa oppilaita pyritään rohkaisemaan ja saattamaan vastavuoroiseen ja tasa-arvoiseen keskusteluun opettajan sekä toistensa kanssa. Yhteisenä päämääränä on uuden löytäminen ja uuden ymmärtäminen.  Dialoginen opetus tarkoittaa keskustelevuutta, ei ainoastaan ryhmän tai toisten ihmisten, vaan myös “sisäisesti”, opetusmateriaalien ja opetuksen sisältöjen kanssa. Kun kasvatustilannetta ohjaa dialogiset käytänteet, myös oppijat pääsevät määrittelemään oppimissisältöjä ja -tapoja. Demokratiakasvatuksen isänä pidetty John Dewey hahmottelikin jo 1900-luvun taitteessa dialogin tärkeyttä kasvatuksessa. Hän uskoi, että mahdollisuus osallistua kasvatustilanteeseen tasa-arvoisesti mahdollistuu juuri dialogisessa prosessissa. Kommunikatiiviseen ja dialogiseen opetukseen kuuluu olennaisesti erilaisuuden ja “toisten” hyväksyminen

Dialogisia vuorovaikutustapoja ovat John Deweyn ohella hahmotelleet ainakin:

Martin Buber (1993) – Minä & Sinä, Nicholas Burbules (1993) – Dialogue in teaching, Rauno Huttunen (2003) – Kommunikatiivinen opetus: Indoktrinaation kriittinen teoria, Tomi Kiilakoski, Tuukka Tomperi & Marjo Vuorikoski (2005) – Kenen kasvatus?, Gert Biesta (2006) – Beyond learning: Democratic education for a human future, Veli-Matti Värri (2002) Kasvatus hyvään: Dialogisen kasvatuksen filosofinen tarkastelu erityisesti vanhemmuuden näkökulmasta.

Lisää

 

Kasvatus kriittisyyteen

Kriittinen pedagogiikka perustuu reflektiiviseen oppimiskäsitykseen. Reflektiolla tarkoitetaan oman toiminnan ehtojen havainnointia, ajattelua ja arviointia tavalla, joka on uudistavaa ja vaihtoehtoja luovaa. Opettajien tulisikin olla muutokseen tähtääviä intellektuelleja. Tarkoituksena on omaksua toimintamalleja, joissa tarkoituksellisesti etsitään uusia ja vaihtoehtoisia tapoja nähdä ja kokea maailma. Kriittiselle kasvatusajattelulle on myös leimallista varmistaa ja varmistua, ettei kasvatus palvele ensisijaisesti pelkästään taloudellisia ja tuotannollisia tarpeita, vaan kehittää yhteiskuntakriittisiä yksilöitä, jotka vahvistavat demokratian toimintaedellytyksiä ja kunnioittavat universaaleja ihmisoikeuksia. Pyrkimyksenä on myös kultivoida oppilaiden maailmantulkintaa kohti eettisesti kestävää elämäntapaa.

Lukemista:

Max Horkheimer & Theodor Adorno (2008) – Valistuksen dialektiikka, Henry Giroux (1988) – Teacher as Intellectuels, Jack Mezirow (1991) -Transformative Dimensions of Adult Learning, Stephen Brookfield (2005) – The power of critical theory: Liberating adult learning and teaching, Michael Apple (2011) – Education and Power,  Tapio Aittola, Jari Eskola &  Juha Suoranta (2007)  – Kriittisen pedagogiikan kysymyksiä.

Lisää

Tasa-arvoon perustuvat kasvatusmenetelmät

Tasa-arvoiset kasvatusmenetelmät yhdistyvät monilta osin dialogisiin käytänteisiin, mutta laaja-alaisempana pyrkimyksenä on luoda opetustilanne, joka olisi niin tasavertainen kuin mahdollista. Perimmäisenä tavoitteena on luoda turvallinen, kannustava ja positiivinen oppimisympäristö, jossa opettaja ei näyttäydy ehdottomana auktoriteettina vaan henkilönä, joka haastaa opiskelijat oppimaan uutta ja pohtimaan asioita syvällisesti. Tasa-arvoisten opetusmenetelmien avulla voidaan lisätä opiskelijoiden autonomiaa ja itsevarmuutta sekä taistellaan ajassamme eläviä ennakkoluuloja vastaan. Tasa-arvo tuleekin nähdä yhtenä keskeisimmistä tekijöistä, kun pyritään luomaan demokratiaa ja ihmisoikeuksia kunnioittavia yhteiskuntia.

Lukemista:

Jean-Jacques Rousseau (1762) – Emile, Paulo Freire (2005) – Sorrettujen pedagogiikka, Sirkka Ahonen (2003) – Yhteinen koulu – tasa-arvoa vai tasapäisyyttä? Andrea Raiker & Matti Rautiainen (2017) – Educating for Democracy in Finland and England: Principles and Culture, Jacques Ranciere (1991) – The Ignorant Schoolmaster, Ivan Illich (1995) – Deschooling society.

Lisää

 

Yhteiskuntaan avautuva pedagogiikka

Yhteiskunnallisen pedagogiikan tavoite on ennen muuta edistää ihmisten osallisuutta omiin lähiyhteisöihinsä sekä laajemmassa mittakaavassa koko yhteiskuntaan. Yhteiskunnallisen pedagogiikan tulkitaan usein kapea-alaisesti tarkoittavan vain tiettyjen yhteiskunnallis-kulttuuristen valmiuksien, taitojen ja normien opettamista ja omaksumista. Yhteiskuntaan avautuvan pedagogiikan viitekehyksessä yhteiskunnallisen toimintakyvyn omaksuminen on kyllä yksi osa kasvatusta, mutta olennaisempi lähestymistapa on yhteiskunnan funktioiden ymmärtäminen ja kriittinen tarkastelu. Kriittisinä kysymyksinä voidaan nähdä: Millaisessa yhteiskunnassa me elämme ja miksi yhteiskunta toimii niin kuin se toimii? Päämääränä on kriittinen, vastuullinen ja tietoinen yhteiskuntasuhde. Kuten kaiken demokraattisen kasvatustoiminnan, myös yhteiskuntapedagogiikan tavoite on luoda toimintaympäristöön juurtuvaa dialogista ja yhteisöllistä toimintaa sekä korostaa yhteiskunnan valta-asetelmien paljastamisen merkityksellisyyttä.

Lukemista:

Heikki Silvennoinen, Mira Kalalahti & Janne Varjo (2016) Tasa-arvon muuttuvat merkitykset, Piia Seppänen, Mira Kalalahti, Risto Rinne & Hannu Simola (2015) – Lohkoutuva peruskoulu, Sakari Suutarinen (2006) – Aktiiviseksi kansalaiseksi., Anu Gretschel & Tomi Kiilakoski (2012) – Demokratiaoppitunti.  Carole Hahn (1998) – Becoming political, James Arthur, Ian Davies, Carole Hahn (2008) – Education for citizenship and democracy.

Lisää